torstai 11. tammikuuta 2018

Taulu valmiiksi






Vuosia sitten ostin tällaisen taulun tarvikepaketin.
Tein sitä innoissani, mutta se jäi kesken monen muun miniprojektin takia.
Nyt sain sen kirjottua valmiiksi viimein.
En vaan vielä tiedä missä sen paikka olisi?
ehkä eteisen seinällä... 


torstai 28. joulukuuta 2017

JOULUTERVEISIÄ



Pitkästä aikaa Marjatan talossa viettiin joulua.
Olohuoneeseen pystytettin joulukuusi.
Koristeina on vaan valot, kiiltokuvaenkelit ja lippunauha juhlavuoden kunniaksi.






Amarylliksen juurella katselevat aikoinaan joulukalenterivaihdossa Lotelta saamani tontut. Sivupöydällä näkyy punainen kynttilänjalka, jonka olen saanut myös joulukalenterivaihdossa Lotelta. 



Keittiössä näyttää kyllä aika kesäiseltä...


Ihana täytekakku on Mirja Leppäsen käsialaa. Muut herkut olen tehnyt itse.






Makuuhuoneessa sentään palaa yksi kynttilä.

perjantai 20. lokakuuta 2017

UUSI OVI

Marjatan talon eteisremontti nytkähti pikkuisen eteenpäin. Tuunasin ostetusta valmisovesta uuden ulko-oven. Ulkopintaan tuli reipas punainen väri ja ikkuna sai ruudukon tulitikuista ja sisäpuolelle pitsiverhon. Oven kahvan taivuttelin jostain metallihärpäkkeestä ja avaimenreiän pahvista.











Paikallaan ovi näyttää tältä.





torstai 4. kesäkuuta 2015







Tällaista olen tekemässä.
TILKKUTYÖTÄ.





Valmistuu hitaasti, mutta kuitenkin...
Idean sain täältä.

Näytän sitten uusia kuvia kunhan työ edistyy ja saan ottaa tilkkujen takaa tukipaperit pois.


lauantai 21. maaliskuuta 2015



UUDET MATOT




Marjatan talon olohuone sai uuden ihanan maton. 
Tilasin sen Miniatyrmaman Etsy-kaupasta.
Matto on niin huolellisesti tehty ja se sopii täydellisesti olohuoneeseen.
Sain myös itse tehtyä valmiiksi pienen räsymaton Hannan ihanien mattojen innoittamana.
Siellä se nyt on keskeneräisessä eteisessä remontin keskellä.
Eteisessä on jo lattia asennettuna ja tapetit seinillä.
ollaan listojen kiinnitysvaiheessa.






sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

PÖNTTÖUUNI





Sain valmiiksi viimein kauan kaivatun
PÖNTTÖUUNIN Marjatan talon olohuoneeseen.
Nyt ei enää tarvitse palella siellä.
Uuni on vanhuuttaan kuhmuinen ja nokinen.
( Kuvissa näyttää suttuisemmalta kuin on oikeasti)




Kaikki alkoi tästä:
pahvisista urheilujuomatölkeistä.




Liitin kaksi tölkkiä yhteen,
jotta sain uuniin korkeutta.




Lisäsin vielä pahvisesta croissant-tölkistä palat ylös ja alas tuomaan muotoa,
ja liimasin ohutta nauhaa esittämään uunin liitoskohtia.




Tässä on jo maaliakin pinnassa.




Luukut tein pahvista ja ääriviivatarroista.
Saranat kokosin jostain pienistä metalliosista.
Maalasin mattamustalla spray-maalilla.







Vielä loppuun kuva peilistä, joka löysi paikkansa makuuhuoneesta.







torstai 8. tammikuuta 2015

MATTOHARJOITTELUA





Innostuin niin Hannan tekemistä ihanista matoista, että oli ihan pakko heti kokeilla tätä.
Ei tullut ihan Hannan maton veroinen tästä, mutta tämähän on vasta eka harjoitus...
Kivaa on, ja ehkä tästäkin tulee vielä ihan oikea pikku matto Marjatan taloon.






tiistai 30. joulukuuta 2014

PUNATUKKAINEN NUKKE





Tämän pikkuisen nuken osat olin neulonut jo monta vuotta sitten.
Nyt viimein kokosin sen ja tein pikkuisen mekonkin.





sunnuntai 14. joulukuuta 2014

HYVÄÄ JOULUA!

Hei,

Pitkästä aikaa.

Ja ihanaa joulua jokaiselle!

Elämä on muuttunut niin kiireiseksi, että blogin päivitykselle ei ole riittänyt aikaa eikä voimia.
Aloitin reilu vuosi sitten opiskelun ja se on täyttänyt elämän melko tehokkaasti.
Mutta edelleenkin rakastan minejä ja mineilyä!
Paljon uutta en ole tehnyt, enkä varsinkaan kuvannut, sillä pojan mukana muutti kotoa pois kunnon kamera :(

Tänään halusin kuitenkin vähän leikkiä.
Kokosin pienen asetelman jouluisista jutuista.




Kuusen olen askarrellut jo vuosia sitten, samoin nallen.




Kransseja tein pari vuotta sitten myös joulukalenterivaihtoon.
Samoin joulupalloja.
Pullapoikia leivoin viime vuoden kalenteriin.
Myös joulutortut ja jouluruusu on itse tehtyjä.




Lapaset olen saanut Ainolta joulukalenterissa. 
Jakkaran ja kelkan Lotelta.




torstai 26. joulukuuta 2013

JOULUAATON PAKETIT

Onnellista Tapaninpäivää kaikille!

Vihdoin ennätän tänne esittelemään jouluaaton ihanat kalenteripaketit.
Tuhannet kiitokset Ainolle Lotalle ja Marialle tästä joulukuusta!
Kalenteri on tuonut iloa ja valoa harmaisiin joulukuun aamuihin!

Aaton paketissa oli Ainolta ihastuttava käsinsolmittu ryijy.




Lotalta tyylikäs käsilaukku ja sävy sävyyn oleva kokoontaitettava sateenvarjo.




Marialta taitavasti  tehty tarjoilija-poika.





Minä lähetin tällaiset ilmoitustaulut.